Uutiset

Merenranta Yyterissä

Luontotalo Arkki suljettuna remontin vuoksi 1.10.-2.12.2024

Luontotalo Arkissa tehdään ilmastointijärjestelmän parannustöitä loka-marraskuussa. Samalla toteutetaan pienimuotoisia uudistuksia perusnäyttelyyn ja aulaan. Arkki on avoinna yleisölle vielä sunnuntaina 29.9.,…
Ihmisiä kävelemässä rantalankongilla kuutamossa

Uskalla raapaista pintaa syvemmältä - paranna Porisuhdetta opastetusti

Viikonloppuna pääsee aistimaan SM-tason urheiluhuumaa Etelärannassa

Porilaiset -kirjan kansi

Porilaiset-näyttely ja -kirja kuvastavat porilaisuutta persoonien kautta

Miten porilaisuus näkyy Artussa, Kirsissä, Joonaksessa tai vaikkapa Elinoissa? Millainen on heidän porisuhteensa? Porilaiset-valokuvanäyttely sekä -kirja tutustuttavat porilaiseen suoraviivaisuuteen aitojen…

Yyterin palveluissa on siirrytty syysaikaan

Yyterin vierailukeskus palvelee syyskaudella viikonloppuisin. WC-tilat ovat käytössä päivittäin.
Yyterin vierailukeskuksen matkailuneuvonnan tiski, jonka takana seinällä Yyteriin liittyviä somisteita ja näyttö.

Yyterin uudella vierailukeskuksella takana vilkas kesäkausi

Yyterin uusi vierailukeskus avasi ovensa ensimmäistä kertaa 1. heinäkuuta. Kahden ensimmäisen aukiolokuukauden aikana vierailukeskuksessa käytiin yli 50 000 kertaa.
Nainen ja kolme lasta katsomassa vitriiniin Satakunnan museon näyttelyssä

Syyspäivä porilaiseen tapaan

Pori mukana uudessa kuntakohtaisessa matkailutulotutkimuksessa

Matkailun aluetaloudellisen tulo- ja työllisyysvaikutustutkimuksen mukaan Porin matkailun kokonaisvaikutukset vuonna 2023 olivat 140,52 miljoonaa euroa. Välitön matkailutulo Porissa vuonna 2023…
Kirjurinluodon kesäteatterin pihassa kävelee ihmisisä, aurinko paistaa.

Kirjurinluodon kesäteatterin pysäköinnissä poikkeusjärjestelyjä

Kirjurinluodon kesän viimeisiä tapahtumia vietetään tulevana viikonloppuna. Kesäteatterin tapahtumiin autolla saapuvan on hyvä varautua pieniin muutoksiin pysäköinnissä.
Pariskunta kävelee Yyterin hiekkarannan kohti merta kylpytakeissa

Porin seudun uimavedet hyvälaatuisia – Kaasmarkun uimarannan uimakielto purettu

Porin seudun ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen uimarannoilta on otettu elokuun uimavesinäytteet. Laboratoriotutkimusten perusteella uimaveden laatu on mikrobiologisesti hyvää kaikilla tutkituilla uimarannoilla.